Macbeth

 ”Elämä on kuin varjo häilyväinen, vain näyttelijä rukka, joka riehuin lavalla keikkuu aikansa ja häipyy; se kertomus on, hupsun tarinoima, täys ääntä, vimmaa - tarkoitusta vailla”.
    -William Shakespear

Olin tänään serkun ja kummitätin kans Kiikan Sarkia-näyttämöllä kattomassa Macbeth. 
Aivan täysin upea kokemus. Suosittelen lämmöllä kaikille, paitsi lapsille. Vähän voi olla pelottava..
En oikeen osaa mitenkään kuvailla. Ehkä se riittää että esityksen päätteeksi kun yleisö oli taputtanut useita minuutteja, poistuivat kaikki hiiren hiljaa paikalta.. Menkää katsomaan!

Aamulla oltiin myös serkkuloitten kanssa Porissa heseilemässä ja käytiin Leineperissäkin kääntymässä.

Yöllä käytiin mun sielunsisarusten kanssa aivan ihanalla tontilla katsomassa asumattomana seissyttä taloa.
Vituttaa aina kun näkee niin hienon paikan niin hyödyttömänä..

Samalla reissulla käytiin myös metsässä retkeilemässä. Pistettiin nuotio ja nautittiin yöstä ja sen äänistä.
Sinne vien mun runotytön retkeilemään ihan juuri. Metsä on maailman paras paikka. 
Ja mää rakastan olla ihan hiljaa ja kuunnella luontoa ja pelkkiä omia ajatuksia, on hienoo kun on ympärillä
ihmisiä jotka kestävät sen hiljaisuuden mitä itse palvon. 
Rakastan myös viisaita ihmisiä. Enkä tarkoita kirjaviisaita, vaan ihan oikeasti viisaita. Niitä joiden kanssa voin puhua elämästä ja kuolemasta. Avaruudesta ja maasta. Totuudesta ja sen olemattomuudesta. 

Rakastan liikaa kaikkea ja kokoajan lisää. Nyt rakastan vaan eniten sitä että pääsen ukon kanssa nukkumaan.

Tälläinen hempeily saa kyllä luvan loppua, seuraavaks vähän niitä mun tunnettuja mielipiteitä :)