sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kisumau

Keskustellaampas vähän kisuista.
Kumma juttu on se, että vaikka ihmisistä ovat vuosisatojen saatossa jo suurin osa kaupunkiin tiensä löytänyt, elää edelleen se harhaluulo että kissaa voi huoletta pitää vapaana.
Näin ei kuitenkaan ole.

Suomen laissa on kissan pito ilman välitöntä valvontaa kielletty. Kissa ei saa siis oman pihan ulkopuolella liikkua ilman, että ihminen voi tämän toimintaan välittömästi puuttua. On myös huolehdittava ettei kissa pääse karkaamaan. Jos kissan pihasta päästää, on tämä heitteille jättö.

Kunnalla on velvollisuus kerätä nämä vapaana kulkevat kissat talteen.
Metsästylain ohella on myös laillista tappaa villiintynyt kissa. Villiintyneeksi kissaksi lasketaan oman pihan ulkopuolella saalistava kissa.

Jos jollain ihmisella edelleen on kamala hinku päästää kissansa ulos, jos olosuhteet siihen on vähän paremmat, kuten maalla asuminen kaukana naapureista, niin toivon todella että kissat on kastroitu, rokotettu ja loishäädetty kunnolla.

Yyyh, oon liian kipeä tälläseen provosoitumiseen.

Ja tosiaan, en ole kissavihaaja, itselläni kaksi kisumauta :3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti